Kirjanpito ja taloushallinto

Tuotamme asiakkaillemme kuukausittaista dataa yrityksen taloudesta. Tämä tarkoittaa varsinaisen kirjanpidon tekemistä ja sen perusteella tehtävien maksujen laskemisesta ja tilittämistä oikeille tahoille. Tällaisia maksuja ovat mm. alv, palkkojen ennakonpidätykset, muut palkkojen sivukulut kuten sotu-maksut. Hoidamme puolestasi myös viranomaiselle lähetettävät kuukausi- ja vuosi-ilmoitukset mm. veroista ja palkoista. Kirjanpidon raportti kertoo sinulle kuukausittain yritykseksi tuloksen.

Palvelumme ei ole vain kuukausittaisten lukujen ja raporttien tuottamista. Niiden lisäksi saat meiltä myös koko toimialalta keräämämme yhteenvedon, johon voit verrata omaa liiketoimintaasi. Myös oma kirjanpitäjäsi vertaa yritystoimintaasi näihin lukuihin. Mikäli havaitsemme hälyttäviä poikkeamia, ehdotamme yrityksellesi korjaavia toimenpiteitä riittävän aikaisessa vaiheessa. Olemme toimineet alalla jo 60-luvulta lähtien. Siksi osaamme ja uskallamme puhua suoraan ja reilusti haasteellisista asioista, mutta myös liiketoiminnan kasvattamisesta ja hallittujen riskien ottamisesta.

Tavoitteenamme on asiakkaidemme kannattava liiketoiminta. Se mahdollistaa kaikkien keskittymisen varsinaiseen ydinosaamiseensa ja sillä varmistetaan paras mahdollinen tulos. Ota yhteyttä, jos haluat kirjanpidon lisäksi myös pitkäjänteistä asiantuntijaosaamista.